KUUKAUSI VAUVAN KANSSA

Pitkästä aikaa ehdin hetkeksi istahtaa tietokoneen äärelle. Olisin aiemminkin varmasti kerennyt, mutta täytyy sanoa, että alkuun, kun vauvan kanssa pääsimme kotiin, ei malttanut muuta tehdä kuin tuijottaa vauvaa. Viimeiset pari viikkoa taas on pidellyt kiirettä, koska pojalla alkoi ilmetä ilmavaivoja ja vatsaongelmia, mitkä ovat nyt aiheuttaneet valvomista ja huutamista. Tämän takia kuulumisten kertominen vauva-arjestamme on kokoajan pitkittynyt ja pitkittynyt.

Tällä hetkellä viimeisin huutotaistelu on taltutettu ja vauva nukkuu miehen sylissä. Poika on viihtynyt aina parhaiten sylissä makoillen vatsallaan. Olemme huomanneet myös tämän asennon olevan paras silloin, kun vatsavaivat yltyvät oikein pahaksi...

...Tässä kohtaa vauva alkoi itkemään ja postauksen kirjoittaminen jatkui seuraavana päivänä. Tässä huomaa kuinka mikään ei ole enää niin itsestään selvää kuin ennen vauvaa.

Kuukauden aikana olemme saaneet rauhassa tutustua vauvaan, kun mies oli kesälomalla, kun poika syntyi ja sai jatkaa loman jälkeen isyyslomalle. Vasta viikon päästä koittaa oikea arki meidän perheessä, kun mies palaa takaisin töihin. 

Vauva oli alkuun todella rauhallinen ja itki vain, kun oli nälkä tai kaipasi syliä. Nyt on tosiaan tilanne muuttunut, mutta vaikkei tilanne ole ihanteellisin niin en vaihtaisi tätä pois. Pojan kasvua on ihana seurata ja maailman ihanin hetki on aamulla, kun poika viedään vaipan vaihtoon ja hän hetken kiiskottelee hoitopöydällä - tuo kiiskottelu on niin suloista!

Kuukauden aikana olemme kerran käyneet ostoksilla miehen kanssa kahdestaa, kun poika oli mieheni vanhemmilla muutaman tunnin hoidossa. Toisaalta oli kiva olla hetki miehen kanssa kahdestaan, mutta kokoajan sitä mielessään mietti kuinka vauva voi ja toivottavasti ei satu mitään. 

Meidän lemmikit ovat myös ottaneet vauvan hyvin vastaan. Varsinkin Rokka-koira on ottanut pojan osaksi laumaansa ja Rokan pitääkin vahtia vauvaa myös vaipan vaihdon aikana. 

Paljon on tullut opittua kuukauden aikana ja varmuus lapsen kanssa on voimistunut. Kuukausi on ollut ehkä väsyneinen, mutta onnellisin kuukausi elämästäni. Nyt vain toivotaan, että seuraavan kuukauden aikana mahavaivat helpottaisivat ja arkemme hieman rauhoittuisi :).

Read More

Hän on täällä

Viikko sitten maanantaina aamupäivällä meidän elämämme muuttui, kun rakas poikamme tupsahti maailmaan. Poika oli tietenkin täydellinen meidän silmissämme ja se ei todellakaan ole kaunistelua, kuinka heti kokee ehdotonta rakkautta pientä ihmettä kohtaan. LA olisi ollut 6.8., mutta poika päätti ottaa äidistä mallia ja olla aina hyvissä ajoin kaikkialla. Elokuinen muuttui siis heinäkuiseksi, leijona muuttui ravuksi.

Alle ajattelin kertoa synnytyksen niin kuin sen muistan. En rupea tarkkoja kellonaikoja kaivelemaan mieleni sopukoista tai synnytyskertomukselta, mutta pääpiirteittäin synnytyksen kulun löytää kuvan jälkeen. Kannattaa siis lopettaa lukeminen tähän, jos synnytyskertomukset ja hiemankaan ällöttävät jutut eivät kiinnosta.

Olimme olleet illalla mustikoita poimimassa ja, kun olin niitä pari tuntia perannut terassilla ja lähdin liikkeelle niin ihmettelin, että onpas vaikea kävellä. Tässä vaiheessa kello oli puoli kymmenen. Klo 22 minulla alkoi tulemaan napakoita supistuksia ja niukasti veristä vuotoa. Sanoin miehelle, että hänenkin on parempi tulla nukkumaan, jos yöllä tuleekin lähtö. Minä olin jo ihan valmis nukkumaan, koska olin herännyt klo 6 ja touhunnut koko päivän. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään supistuksien takia ja nousin ylös. Menin suoraan kuumaan suihkuun, mikä tuntui hetkellisesti auttavan supistuksiin. Suihkun jälkeen supistukset kuitenkin vain jatkuivat ja kipeytyivät. Aloin kellottamaan supistuksia ja järkytyin, kun niitä tuli 3-5 minuutin välein. Klo 00:00 soitin TAYS:n päivystykseen, jossa tuntui olevan hoitaja huoleton. Hän sanoi, että tule sitten, kun et enää siedä olemaan kotona ja kaikki oli hänen mielestään hyvin.

Kävin tässä vaiheessa herättämässä mieheni, koska oloni alkoi olemaan jo aika tukala. Istuskelin jumppapallolla ja mies lämmitti minulle kauratyynyn alaselälle. Lämpö ja pallo tuntuivat ihan hyviltä, mutta oloni ei yhtään parantunut vaan supistukset selvästi vain voimistuivat.

TAYS:n päätimme lähteä lopulta noin puoli kahden aikaan ja tiesin jo, että minä en kotiin enää tule kärvistelemään. Mies oli kuulemma vielä automatkalla siinä luulossa, että tulemme vielä kotiin yöllä. Automatka TAYS:n kestää meiltä noin puoli tuntia, mutta tämä puoli tuntiakin tuntui järkyttävän pitkältä kipeiden supistuksien takia. Mies yritti pari kertaa kysellä jotain supistuksien aikana ja tiuskaisinkin jossain vaiheessa, ettei puhu minulle supistuksen aikana. Onneksi olimme keskustelleet asiasta hyvissä ajoin, että synnytyskivuissa saattaa päästä sammakoita suusta, joten tästä ei sen suurempaa perheriitaa saatu aikaiseksi.

Pääsimme synnytysosastolle, jossa ensin kätilö otti tietojani ylös koneelle, teki sisätutkimuksen ja pääsin hetkeksi käyrälle. Supistuksia tuli edelleen säännöllisesti ja muistan, kuinka mielessäni mietin, ettei tässä ole mitään järkeä, kun en meinannut pystyä puhumaan ja kätilö kyselee lääkityksiä yms. muita perusasioita, jotka eivät voineet minua sillä hetkellä vähempää kiinnostaa. Lopulta pääsimme synnytyssaliin, jonka numero oli muistaakseni 3.

Synnytyssalissa vaihdoin sairaalakamat päälle ja pääsimme mieheni kanssa vähän rentoutumaan, mitä nyt supistuksiltani pystyin. Aika meni yllättävän nopeasti, vaikka vain makoilin sängyssä.

Kätilö tuli jossain vaiheessa neuvomaan kuinka käytän ilokaasua ja kysymään muutenkin mitä kivunlievitysvaihtoehtoja olen halukas kokeilemaan. Ainut mistä kieltäydyin, oli Aqua-rakkulat – muita saisi kokeilla, jos vain on mahdollisuus. Ilokaasun maski oli alkuun todella ahdistava ja sanoinkin ensin, ettei tämä ole minun juttuni. Jonkun ajan kuluttua oli tulossa uusi supistus, kun kätilö laittoi minulle maskin uudelleen ja neuvoi hengittämään syvään nenän kautta ja suun kautta ulos. Kun sain otettua ilokaasua oikein ja kivultani en ehtinyt maskia ajattelemaan niin ilokaasu oli aivan ihanaa! Käytinkin sitä sitten koko synnytyksen ajan.

Joskus aamusella minulle laitettiin ensimmäinen annos epiduraalia, mikä olikin aivan ihana lääke! Se vei suurimmat supistuskivut pois eikä hetkeen tarvinnut ilokaasuakaan käyttää. Taisin myös pystyä tässä vaiheessa nousemaan sängystä ja käymään vielä vessassa.

Kalvot myös puhkaistiin jossain vaiheessa, mikä oli sinänsä epämiellyttävää, kun tuntui siltä, että virtsaisit vähän väliä housuihin.

Epiduraalin ilo kuitenkin loppui aikanaan ja yövuorokin oli vaihtunut aamuvuoroon. Minulla oli onni, että molemmat kätilöt olivat todella hyviä tyyppejä, varsinkin aamuvuoron kätilö oli huippu. Hän teki vuoronsa alussa sisätutkimuksen ja asiat olivat edenneet todella hyvin. Kätilö ilmoittikin, että lapsi syntyy ennen kuin hän lähtee kotiin, eli ennen klo 15.  Jossain vaiheessa supistukset olivat taas niin kovia, että soitimme kätilön paikalle ja pyysimme toisen annoksen epiduraalia. Harmikseni se ei tepsinyt, mutta tsemppasin supistuksista miehen ja ilokaasun voimalla.

En muista missä vaiheessa minulle kokeiltiin vielä kolmatta annosta epiduraalia, mutta sekään ei enää vaikuttanut. Paikalle kutsuttiin lääkäri, joka laittoi minulle kohdunkaulan puudutteet. Olin niin kivuissani tässä vaiheessa, etten ymmärtänyt mitään mitä kätilö ja lääkäri puhuivat. Sen olin kuitenkin tajunnut kuka lääkäri alapäässä ronkki ja sanoin miehelleni, kun lääkäri poistui paikalta, että ”tuo oli se lääkäri, joka sanoi, että pitäisi nyt katsoa hieman painon perään, ettei tule enempää kiloja loppuraskauden aikana”. Kyllä, näinkin olennaisiin asioihin voi keskittyä kesken synnytyksen.

Lääkäri ja kätilö olivat keskustelleet puudutuspiikkejä laittaessa, että olen ihan loppusuoralla ja piikkien laiton jälkeen ponnistusvaihe alkoikin rytinällä. Tätä vaihetta olin jännittänyt eniten, mutta kätilöni antoi selvät ohjeet ja käskytti minua hyvällä tavalla supistuksen läpi ja supisten välissä kehui ja tsemppasi. Olin niin kiitollinen tästä, koska jos olisin saanut jonkun lässyttävän kätilön niin olisin varmaan heittänyt hanskat tiskiin jossain vaiheessa ponnistusvaihetta.

Ponnistusvaihe tuntui ikuisuudelta ja täytyy sanoa, että se oli 27 minuuttia suoraa helvetistä. Lopulta poika syntyi klo 10:17 ja ikävät tuntemukset katosivat heti. Poika oli onneksi isompi kuin edellisviikolla tehdyssä painoarviossa – 3410g ja 50,5cm.

 

(Vasemmalla: epiduraalin laiton jälkeen. 25h valvottu, mutta epiduraali antoi kummasti virtaa. Oikealla: meidän täydellinen poikamme.)

Itkuhan siinä pääsi, kun pojan sai syliinsä. Kaikki se kiitollisuus purkautui ja myös se helpotus, kun pääsin eroon ponnistusvaiheen kivuista. Kokemuksena synnytykseni oli kuitenkin hyvä ja voisin tehdä sen joskus uudestaankin. Kokemus ei varmasti olisi ollut tämmöinen, jos mieheni ei olisi päässyt paikalle eikä minulle olisi osunut niin hyviä kätilöitä.

Nyt olemme viikon verran totutelleet vauva-arkeen ja kaikki ne supistuskivut ja ponnistusvaihe olivat tämän arvoisia – poikamme on parasta, mitä meille on tapahtunut enkä vaihtaisi tätä vauva-arkea mihinkään! Nyt on ihana olla vauvakuplassa – tätä me niin hartaasti odotimme.

Read More

Kotiutumisasut

Laskettuaika alkaa uhkaavasti lähestymään ja sairaalakassia on alettu miehen kanssa pakkaamaan. Vielä kassi kaipaa muutamia juttuja mukaansa ja yritänkin saada sen kokoon ensiviikkoon mennessä. Minille olen jo jokin aika sitten kotiutumisasut valinnut mukaan ja näistä ajattelinkin tällä kertaa keskustella.

Halusin sairaalaan mukaan neutraalit vaatteet (tai no ei meiltä muita oikein löydykään), koska sukupuoli selviää, kun saamme minin maailmaan. Neutraalien sävyjen lisäksi halusin kaksi asua hieman eri koossa, mutta myös sellaiset vaatekappaleet, että asujen osia voimme sitten yhdistellä, jos tilanne sitä vaatii. Kuitenkin vauvan koko on mysteeri ja toiseksi elokuussa voi olla viileä tai lämmin sää, joten vaatteet pitää sopia eri sääolosuhteisiinkin. Toki minin ei tarvitse olla ulkona kuin pienen hetken, kun siirrymme autoon.

Rakastan Newbien vaatteita, joten halusin minille mukaan edes joitakin Newbien vaatekappaleita. Ruskea neulepaita sopii hyvin myös harmaiden sävyjen kanssa, mutta eniten haluaisin yhdistää sen luontoaiheisiin pöksyihin, mitkä ovat syötävän suloiset!

Vauvalla pitää olla sairaalasta lähtiessä tumput, myssyt ja sukat, joten niitä olen laukkuun pakannut kaksin kappalein. Jos viileä sää yllättää kotiin lähtiessä niin pakkasin mukaan vielä paksummat töppöset.

Vauvan vaatteiden valitseminen on ihanaa puuhaa ja voisin hypistellä noita pieniä vaatteita koko päivän. Valitseminen on myös todella vaikeaa, koska tilanne tulee olemaan meille aivan uusi ja sitä epäilee kaikkia päätöksiään.

Mitä äiti-ihmiset luulevat, riittääkö nämä vaatekappaleet säälle kuin säälle? :)

Read More

Raskausdiabetes

Kerroinkin aiemmin, että minulla todettiin raskausdiabetes ja lupasin kirjoittaa tästä ihan omassa postauksessa.

Minun raskausdiabetes johtuu korkeista paastoarvoista, mitkä johtuvat raskaushormonista eikä ruokavaliosta. Kun rasituskokeen tulokset tulivat, niin itselläni nousi vain hieman paastoarvot, muut arvot eivät olleet lähelläkään raja-arvoja. Huolestuin kuitenkin heti, että joudunko kovastikin muuttamaan ruokavaliota ja tämmöiselle nirsolle herkkuperseelle kasvisten lisääminen ja herkkujen vähentäminen olisi oikea kulttuurishokki.

Rasituskokeen jälkeen jouduin mittailemaan muutaman päivän verensokereita neljä kertaa päivässä ja aina paastoarvo oli yli rajan. Neuvolasta sainkin lähetteen TAYS:n, jotta saisin ohjeet raskausdiabeteksen hoitoon loppuraskauden ajaksi. Ennen TAYS:n aikaa jouduin pitämään ruokapäiväkirjaa ja edelleen mittaamaan verensokerin neljä kertaa päivässä. TAYS:ssa onneksi todettiin ruokavalion olevan tarpeeksi kunnossa ja korkeisiin paastoarvoihin syypäänä tosiaan on raskaushormonit. Vaikka kuinka terveellisesti söin edellispäivänä niin paastoarvot ylittivät aina sallitun rajan. Mitä pidempi paastoaikana oli niin sitä korkeampi myös paastoarvokin oli. Kuulostaa täysin epäloogiselta, mutta raskaushormonit sekoittavat hyvin koko kropan.

Sain TAYS:sta ohjeeksi aloittaa tablettilääkityksen, minkä annostus nousi asteittain. Hyvin nopeasti huomasin, ettei tabletit paljoakaan auttaneet paastoarvoon, joten kävin TAYS:sta hakemassa insuliinin. Nyt olen viikon verran pistänyt pitkävaikutteista insuliinia iltaisin ja paastoarvot ovat jo käyneet alle sallitun rajan, mutta vielä ei olla tarpeeksi toimivassa annoksessa. Myös insuliinissa oikea annostus nostetaan asteittain ja pistettävän insuliinin määrä lähti todella pienestä annoksesta, joten oikean annoksen löytämisessä voi muutama viikkokin vierähtää.

Koin alkuun todella huonoa omatuntoa raskausdiabeteksesta, koska se tuntui siltä, että olisin jotenkin huonompi raskaana oleva nainen kuin ne, jotka eivät radista kärsi. Mutta onneksi osasin tämän ajattelumallin kääntää todella nopeasti oikeaksi - varsinkin sen jälkeen, kun kuulin, ettei vika ole ruokavaliossani vaan hormoneissa, joihin en pysty vaikuttamaan. Jos jotain hyvää haluaa radista keksiä, niin on ihan kiva, että nyt vauvan kokoa tarkkaillaan kerran kuussa TAYS:ssa, joten pääsen hänet näkemään todennäköisesti vielä pari kertaa ennen synnytystä.

Vielä pitää hehkuttaa TAYS:n henkilökuntaa, koska äitiyspoliklinikalla diabeteshoitajat/kätilöt olivat aivan ihania! Olen nyt käynyt kahdella eri ihmisellä ja he olivat niin ammattilaisia, mutta rentoja! He eivät ollenkaan syyllistäneet sinua ruokapäiväkirjasta vaan rakentavasti mietittiin, jos tavallisen jogurtin voisi korvata jollain muulla terveellisemmällä vaihtoehdolla yms. He eivät myöskään katsoneet minua kieroon, kun kerroin nirsoudestani kasviksia kohtaan vaan osasivat siinäkin heittää ohjeita huumorilla. Aivan ihania ja minulla jäi molemmilla käyntikerroilla hyvä fiilis, kun TAYS:sta lähdin.

Mielestäni siis raskausdiabetes ei ole mikään häpeän aihe eikä se pilaa loppuraskautta, kunhan siihen osaa asennoitua oikein :).

Read More

RASKAUDEN TOINEN KOLMANNES

Tällä hetkellä minulla on menossa rv30, joten viimeistä kolmannesta viedään. Halusinkin tulla nyt kirjoittamaan mahdollisimman nopeasti toisesta kolmanneksesta, ettei aika ehdi vielä enemmän kultaamaan muistoja.

Mielestäni olen alusta asti päässyt raskaudessa aika helpolla. Toinen kolmannes tuntui menevän vielä mukavemmin kuin ensimmäinen kolmannes, koska en pelännyt enää keskenmenoa vaan osasin nauttia raskaudesta.

Fyysisesti kropan kasvaminen suuntaan ja toiseen oli ehkä vaikeinta. Omista vaatteista ei mahtunut päälle kuin löysät ja joustavat, mutta mammavaatteetkaan eivät houkuttaneet. Vietinkin paljon aikaa collareissa ja miehen huppareissa. Osaan myös ottaa aika paljon huumorilla vaa'an lukemat ja ison mahan, koska sillä pidän mieleni paremmin kasassa enkä ala häpeilemään itseäni. Kuitenkin kasvatan sisälläni meidän lastamme, joten ei ole ihme, että kroppa muuttuu isommaksi.

Toista kolmannesta varjosti stressi, mikä johtui huonosta ilmapiiristä töissä. Töissä on joukko ihmisiä, jotka eivät minusta pidä ja he osoittelevat minua syyttävällä sormella vaikka en olisi mitään tehnytkään. Tämän takia vietin välillä unettomia öitä. Onneksi nyt olen kesälomalla eikä tuohon kammottavaan paikkaan tarvitse palata katsomaan niitä sisäisesti rumia ihmisiä.

Ruokahimoja oli oikeastaan vain yksi, banaani! Saatoin syödä ostamani banaanin jo kaupasta autolle kävellessäni. Vieläkin voisin syödä monta banaania päivässä, mutta toisella kolmanneksella iskenyt raskausdiabetes saa banaanin himoni hieman laantumaan. Radista kerron joskus ihan omassa postauksessaan.

Toisella kolmanneksella vauvan liikkeet ovat vain voimistuneet ja ne ovatkin päivien huippuhetkiä. Olen jo oppinut tunnistamaan, koska vauvalla on hikka. Mieskin on nähnyt selvästi liikkeitä vatsan päällä, mutta ikinä ei satu olemaan paikalla, kun vauva eniten liikkuu, jolloin mies saisi kokea kädellään vauvan liikkeet vatsan päältä. Nämä isoimmat liikkeet tuntuvat usein öisin ja iltaisin. Toivottavasti meidän vauvasta ei tule yökukkujaa, koska sitten on äidillä tekeminen poistua aamuvirkun roolista.

Liitoskivut hieman vaivasivat minua jossain vaiheessa, mutta helpottivat, mitä lähemmäksi mentiin viimeistä kolmannesta. Nyt on tosin lenkillä alkanut olemaan merkkejä taas liitoskivuista, joten saa nähdä palaako ne ilahduttamaan päiviäni kesän ajaksi.

Vaikka raskaudessa kokee hyvin paljon fyysisesti, että henkisesti 9 kuukauden aikana, niin olen silti todella onnellinen kaikista muutoksista! Olo on hyvin siunattu enkä malta odottaa, että mieheni kanssa tapaamme lapsemme. Toinen kolmannes meni todella nopeasti ja toivonkin, että viimeinenkin kolmannes menisi vähintäänkin yhtä nopeasti! :)

Read More

Äitienpäivä

Saavuimme juuri kotiin kyläilyreissulta. Kävimme äitiäni juhlistamassa kotipuolessa ja nyt on taas vatsa pinkeenä herkkujen takia. Minä olen aina tykännyt äitien- ja isänpäivästä enkä osaisi olla juhlimatta niitä. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja minä saan ensivuonna myös olla yksi juhlakalu näin äitienpäivänä.

Hankimme äidilleni lahjaksi Muurlan mukin ja kudoin äidille uudet villasukat jalkoja lämmittämään. Äitini rakastaa kukkia, joten kävimme matkalla kukkakaupasta hakemassa ison kimpun äitiä ilahduttamaan.

Tänä vuonna sain taas leipoa kahvipöytään kakun ja päädyin Geisha-vadelmajuustokakkuun, jonka ohjeen löydätte TÄÄLTÄ. Kakun ohje oli suhteellisen helppo ja kakkua oli kiva leipoa. Vaikka itse en ole suklaajuustokakkujen ystävä niin tämä kakku oli oikein maukas.

Koronan takia juhlimme äitienpäivää ulkona. Minä olen jo niin kyllästynyt koronaan ja rajoitteisiin, että antaisin mitä vaan, jotta elämä olisi taas normaalia. Olen kuitenkin kiitollinen, että saimme nähdä perheenjäseniämme edes ulkona :). Toivottavasti ensivuonna saisimme nauttia äitienpäivästä sisätiloissa ilman huolta tarttuvasta tappajaviruksesta.

Oletteko te käyneet tänään juhlimassa äitienpäivää? :)

Read More

Vappu 2020

En ole ikinä viettänyt vappua sen suuremmin ja tänäkin vuonna korona ja raskaus aiheuttavat sen, että vappu vietetään kiltisti kotona. Tänä vuonna minun piti olla vappu töissä tienaamassa rahaa, mutta jalkaan iski plantaarifaskiitti, joten nyt vappu vietetään saikulla kävelyä vältellen.

Olo on viime aikoina ollut kuin vappupallolla. Vatsa on ottanut kauhean kasvupyrähdyksen ja takit eivät mahdu kunnolla päälle. Muuttuvan kehon hyväksyminen on hieman hankalaa, koska en muutenkaan ole kropaltani kokoa siro, joten mitä suuremmaksi tässä tulee, niin sitä enemmän ulkomuoto ahdistaa. Toki olen enemmän kuin kiitollinen tästä raskaudesta ja hämmästynyt mihin kaikkeen naisen vartalo kykeneekään raskauden aikana, mutta odotan myös innolla sitä aikaa, että mahdun taas kaikkiin omiin vaatteisiini eikä enää tarvitsisi lainailla miehen huppareita.

Mutta palataanpa takaisin aiheeseen vappu. Vaikka en yleensä vappua juhli, niin halusin tänä vuonna kuitenkin hankkia simaa ja kokeilla leipoa ensimmäistä kertaa vappumunkkeja! Kakarana vapussa parasta oli äidin tekemä sima ja munkit - toivottavasti minä onnistuisin munkeissa yhtä hyvin kuin äitini. Nyt otankin suunnaksi keittiön ja toivotaan, etten saa aikaiseksi rasvapaloa!

Hyvää vappua kaikille! :)

Read More