Tällä hetkellä minulla on menossa rv30, joten viimeistä kolmannesta viedään. Halusinkin tulla nyt kirjoittamaan mahdollisimman nopeasti toisesta kolmanneksesta, ettei aika ehdi vielä enemmän kultaamaan muistoja.
Mielestäni olen alusta asti päässyt raskaudessa aika helpolla. Toinen kolmannes tuntui menevän vielä mukavemmin kuin ensimmäinen kolmannes, koska en pelännyt enää keskenmenoa vaan osasin nauttia raskaudesta.
Fyysisesti kropan kasvaminen suuntaan ja toiseen oli ehkä vaikeinta. Omista vaatteista ei mahtunut päälle kuin löysät ja joustavat, mutta mammavaatteetkaan eivät houkuttaneet. Vietinkin paljon aikaa collareissa ja miehen huppareissa. Osaan myös ottaa aika paljon huumorilla vaa'an lukemat ja ison mahan, koska sillä pidän mieleni paremmin kasassa enkä ala häpeilemään itseäni. Kuitenkin kasvatan sisälläni meidän lastamme, joten ei ole ihme, että kroppa muuttuu isommaksi.
Toista kolmannesta varjosti stressi, mikä johtui huonosta ilmapiiristä töissä. Töissä on joukko ihmisiä, jotka eivät minusta pidä ja he osoittelevat minua syyttävällä sormella vaikka en olisi mitään tehnytkään. Tämän takia vietin välillä unettomia öitä. Onneksi nyt olen kesälomalla eikä tuohon kammottavaan paikkaan tarvitse palata katsomaan niitä sisäisesti rumia ihmisiä.
Ruokahimoja oli oikeastaan vain yksi, banaani! Saatoin syödä ostamani banaanin jo kaupasta autolle kävellessäni. Vieläkin voisin syödä monta banaania päivässä, mutta toisella kolmanneksella iskenyt raskausdiabetes saa banaanin himoni hieman laantumaan. Radista kerron joskus ihan omassa postauksessaan.
Toisella kolmanneksella vauvan liikkeet ovat vain voimistuneet ja ne ovatkin päivien huippuhetkiä. Olen jo oppinut tunnistamaan, koska vauvalla on hikka. Mieskin on nähnyt selvästi liikkeitä vatsan päällä, mutta ikinä ei satu olemaan paikalla, kun vauva eniten liikkuu, jolloin mies saisi kokea kädellään vauvan liikkeet vatsan päältä. Nämä isoimmat liikkeet tuntuvat usein öisin ja iltaisin. Toivottavasti meidän vauvasta ei tule yökukkujaa, koska sitten on äidillä tekeminen poistua aamuvirkun roolista.
Liitoskivut hieman vaivasivat minua jossain vaiheessa, mutta helpottivat, mitä lähemmäksi mentiin viimeistä kolmannesta. Nyt on tosin lenkillä alkanut olemaan merkkejä taas liitoskivuista, joten saa nähdä palaako ne ilahduttamaan päiviäni kesän ajaksi.
Vaikka raskaudessa kokee hyvin paljon fyysisesti, että henkisesti 9 kuukauden aikana, niin olen silti todella onnellinen kaikista muutoksista! Olo on hyvin siunattu enkä malta odottaa, että mieheni kanssa tapaamme lapsemme. Toinen kolmannes meni todella nopeasti ja toivonkin, että viimeinenkin kolmannes menisi vähintäänkin yhtä nopeasti! :)
Lähetä kommentti