Tätä tekstiä kirjoittaessani olen 25.raskausviikolla, joten ensimmäisestä kolmanneksesta on jo hetki aikaa. Halusin kuitenkin blogiin kirjoittaa ylös muistojani raskauden ajoilta ihan itseäni varten, mutta myös muita varten. Itse ainakin Googletin todella paljon ihmisten kokemuksia raskaudesta, koska näin ensimmäistä lastani odottaessa en oikeasti tiennyt tuon taivaallista raskaudesta.
Niin kuin sanoin niin tietämykseni raskaudesta oli koulussa opittua ja kavereilta kuultua. Olin myös käsityksessä, että kaikillahan se aamupahoinvointi iskee, mikä aiheuttikin minulla huolta koko ensimmäisen kolmanneksen ajan. Yhden ainoan kerran meinasin oksentaa ensimmäisen kolmanneksen aikana. Tämäkin tapahtui pari päivää ennen kuin tein positiivisen raskaustestin. Tämän jälkeen koin etovaa tunnetta, mutta se oli niin mitätöntä, etten todellakaan voi sanoa kärsineeni pahoinvoinnista.
Minua vaivasi älytön väsymys ensimmäisen kolmanneksen aikana. En meinannut jaksaa pysyä hereillä ennen iltavuoroa ja melkein päivittäin olikin nukuttava pienet päikkärit ennen töitä. Aamuvuojen jälkeen minulla oli tekeminen pitää itseni hereillä iltaan asti.
En kokenut, että minulla olisi ollut mitään suurempia ruokahimoja ensimmäisellä kolmanneksella. Tiettyjä asioita minun ei vain tehnyt mieli etovan tunteen takia ja näistä pahimmat olivat kahvi ja ruisleipä. Eli pullamössösämpylöillä mentiin koko ensimmäinen kolmannes, kroppa kiitti. Muutenkin raskauden alusta asti minulla tuntui olevan kokoajan nälkä. Aamuvirkkuna ehdin ennen iltavuoroa vetämään naamariin kaksi aamupalaa ja lounaan. Ehkä päälle vielä "välipalan".
Ihoni meni alkuun todella huonoon kuntoon ja naamassa oli finnejä enemmän kuin teinivuosina. Tämä vaihe meni onneksi nopeasti ohi.
Henkisesti ensimmäinen raskaus kolmannes oli todella vaikea. Olin enemmän kuin onnellinen, että vihdoinkin odotamme lasta, mutta olin asiasta niin epäuskoinen, että stressasin kuinka raskaus oikeasti tulee onnistumaan ja aivan varmasti se menisi kesken. Onneksi neuvolassa ymmärrettiin hoitotaustojeni takia, minkä takia en ole mikään riemusta kiljuva tuleva äiti vaan enemmänkin pessimisti. Odotin positiivisen testin jälkeen varhaisultraa, josta olin ihan varma, että se on jo mennyt kesken. No eipä ollut ei. Tämän jälkeen stressasin ja odotin NT-ultraa ja olin aivan varma, että ultrassa tullaan näkemään kuollut sikiö. Eipä veikkaukseni mennyt oikeaan tälläkään kertaa - ONNEKSI! Tämän jälkeen hieman rauhoituin, mutta silti olin todella varovainen odotusteni kanssa. Kun julkaisimme raskausuutisen niin se tuntui hyvältä, mutta jollain tavalla myös pahalta. Aloin pelkäämään, että mitä, jos raskaus ei päätykään hyvin ja sitten se pitää kertoa näille kaikille ihmisille. Tätä ajatusta onneksi osasin itsekseni työstää ja totesin mielessäni, että mitä sitten - se on silloinkin vain elämää ja itse en voi sille mitään.
Raskauden alku ei todellakaan ole aina 24/7 oksentamista, onnensa kukkuloilla olemista tai pelkkää väsymystä - kaikilla se on niin yksilöllistä ja erilaista. Minun raskauden alku oli henkisesti paljon raskaampaa kuin fyysisesti. Tässä oli minun ensimmäinen kolmannekseni ja olen todella kiitollinen, että kohta ollaankin jo viimeisellä kolmanneksella.
Lähetä kommentti